KLAUKKALAN KANSANTANSSIJAT
_PNG.png)


Kansantanssi Klaukkalan Nuorisoseurassa on tavoitteellinen harrastus, jossa korostuu yhdessä tekeminen ja tanssista nauttiminen.
Lajina kansantanssi kehittää rytmitajua, musiikin hahmottamista, motoriikkaa ja esiintymistaitoja hauskalla tavalla. Tanssin ohella kehittyy sosiaaliset taidot, kuten parin ja ryhmän kanssa toimiminen.
Viikottainen harrastaminen on hauskaa ja yhteisöllistä oman ryhmän sekä ohjaajien kanssa!
Seuramme ryhmät osallistuvat monenlaisiin tapahtumiin sekä Suomessa että ulkomailla.
Toimintaamme johdattaa vuonna 2023 julkaistu
Klaukkalan Kansantanssijoiden toiminta-ajatus, johon voit tutustua alta.
Tervetuloa tutustumaan kansantanssin maailmaan!
Kysy keikalle tai meillä harrastamisesta:
KANSANTANSSIRYHMÄT 2023-2024

MUSIIKKILIIKUNTA
Ryhmä tällä hetkellä täynnä! Kysy paikkoja kansantanssi@klans.fi
Iloista liikuntaa musiikin rytmittämänä!
Ryhmässä harjoitetaan liikunnan perusmotorisia taitoja kuten tasapainoa, ketteryyttä sekä koordinaatiota hauskasti leikin ja laulun kautta.
Ryhmä tarkoitettu 2020-2018 syntyneille lapsille.
Harjoitukset:
torstaisin klo 17.45-18.30,
Haikalan koulu
Hinta:
60€/lukukausi
Ohjaaja:
Minna Lankinen

TYRSKY
Tyrsky on tanssiryhmä 6-8-vuotiaille (2015-2017 -syntyneet). Ryhmässä harjoitellaan tanssitekniikan alkeita leikin kautta, lauletaan ja liikutaan yhdessä.
Harjoittelemme tanssin perusteiden lisäksi temppuja ja akrobatiaa, jota yhdistämme oppimaamme.
Harjoitukset:
torstaisin klo 17.15-18.15, Roinela
Hinta:
80€/lukukausi
Ohjaaja:
Vilma Törrönen ja Elsa Weckström

KARUSELLI
Karuselli on 9-12 -vuotiaiden (2011-2014 -syntyneet) tanssiryhmä. Ryhmässä harjoitellaan perinteisiä ja moderneja kansantansseja, rytmiikkaa sekä muita motorisia taitoja, lauluja ja leikkejä unohtamatta.
Ryhmä osallistuu katselmuksiin ja muihin tapahtumiin Suomessa sekä esiintyy seuran omissa joulu- ja kevätkonserteissa.
Harjoitukset:
torstaisin klo 18.15-19.30, Roinela
Hinta:
80€/lukukausi
Ohjaajat:
Ninni Uusitalo ja Elsa Weckström

KARKELO
Karkelo on 13-17-vuotiaiden (2010-2006 -syntyneet) kansantanssiryhmä. Ryhmän tavoitteena on oppia kansantanssin tekniikkaa sekä uusia askelikkoja ja tansseja, hauskaa pitäen.
Ryhmä esiintyy tapahtumissa sekä vierailee kansantanssifestivaaleilla.
Harjoitukset:
torstaisin klo 19.30-21.00, Roinela
Hinta:
80€/lukukausi
Ohjaajat:
Jenni Korpihalla ja Venla Lankinen

KUOHU
Kuohu on nuorten aikuisten aktiivinen ja tavoitteellinen kansantanssiryhmä. Kuohu harjoittelee yhdessä viikoittain vahvistaen motorisia taitoja, opetellen uusia askelikkoja ja tansseja sekä nauttien tanssin ilosta ja yhdessäolosta. Ryhmäläisillä tulee olla kansantanssin perusteet hyvin hallussa. Ryhmä osallistuu katselmuksiin sekä kansantanssifestivaaleille, joista onkin kertynyt esiintymiskokemusta!
Kuohun voi myös tilata esiintymään juhlaan tai tapahtumaan.
Harjoitukset:
keskiviikkoisin klo 19.15-21.15, Rientola (Perttula)
Hinta:
125€/lukukausi
Ohjaaja:
Siiri Suoniemi (Tanssinopettaja AMK)

WIIMA
Wiima on aikuisten kansantanssiryhmä, joka harjoittelee viikoittain yhdessä nauttien tanssin ilosta! Ryhmä treenaa rennolla otteella innostavan tanssinopettajan ohjeistuksella. Wiiman tavoitteet sekä viikoittainen tekeminen suunnitellaan yhdessä ryhmän ja opettajan kanssa ryhmäläisille mieluiseksi. Ryhmään tullaksesi sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta kansantanssista.
Harjoitukset:
keskiviikkoisin klo 17.45-19.15 Rientola (Perttula)
Hinta:
125€/lukukausi
Ohjaaja:
Siiri Suoniemi (Tanssinopettaja AMK)
KIRMA

Kirma koostuu 14 tanssijasta, jotka harjoittelevat yhdessä viikonloppuisin esiintymisiä varten.
Kirman jäsenet tanssivat tai ovat tanssineet pitkään kansantanssia muissa ryhmissämme, esimerkiksi Karkelossa ja Kuohussa.
Kirma tulee mielellään keikkaamaan niin isoihin ja pieniin tapahtumiin kuin myös yksityisiin tilaisuuksiin sekä juhliin!
Tiedustelut kansantanssi@klans.fi
Hinta:
35€/lukukausi (toisessa ryhmässä harrastajalle)
60€/lukukausi (Kirma ainoa ryhmä, sis.jäsenmaksu)
Ohjaaja:
Saana Usenius